Restaurant Rodos

Syksy saapuu, nopeammin kuin huomaammekaan. Keli muuttuu koleaksi ja märäksi. Lehdet kellastuvat ja tippuvat. Illat pimenevät. Yöt mustuvat. Saappaat ja sateenvarjo kulkeutuvat eteiseen.

Samaan aikaan, meidän huushollissa tehdään viime hetken bikinitilauksia, ostellaan aurinkorasvoja, etsitään aurinkolaseja, katsotaan parhaat kesävaatteet esille ja kaivetaan matkalaukut komerosta. 

Sillä kohta tämä perhe jättää hyvästit Suomen syksylle ja suuntaa rapakon taakse, kohti lämpöisiä ilmoja ja merivettä. Lentokoneemme suuntaa kohti Kreikan lämpöä, Rodoksen saarelle. 

”Vielä on kesää jäljellä..”

Tämän kaiken hässäkän keskellä, yritän pysyä järkevänä. Laittaa kaiken etukäteen paperille ja Isäntä vieressä naureskelee emännän ”pakkauslistoja”, mitähän niilläkin muka tekee?

"Hyvin suunniteltu = puoliksi tehty"

Ja liian tunnolliseksi kun menee, saa tuskastella minigrip-pussiensa kanssa ja pakkailusta tulee taatusti tuplasti haastavempaa.

Mutta tämän kaiken hössötyksen keskellä otimme Isännän kanssa varaslähdön lomaan. Ja menimme syömään Helsinkiin, Itäkeskuksessa olevaan Rodos nimiseen ravintolaan. Hieman varaslähtöä tuleviin  makuelämyksiin.

Olin etukäteen lukenut arvosteluja ravintolasta, jotka eivät kovin korkealle saaneet odotuksia. Huonosta palvelusta. Ja ruuasta. Hinta tosin vaikutti myös edulliselta. Mutta meidän kohdalla kävi niin, että olimme TODELLA tyytyväisiä ravintolaan. Saimme asiallista ja hyvää palvelua. Erityisruokavaliot huomioitiin hyvin ja ruokavalioon sopivat annokset kerrottiin suoraan.  Palvelu oli nopeaa ja ruokaa ei tarvinnut odotella kauan.

Yleisvaikutelmalta ravintola ei kovin erikoinen ollut, mutta siisti. Ravintolassa ei juurikaan asiakkaita ollut kun sinne menimme, mutta paikka täyttyi nopeasti ja puheensorina oli se mitä ravintolassa kuuli. Ei siis musiikkia.

Valitsimme listalta gyropita ja pitaburger annokset. Molemmat annokset olivat n. 14€ hintaisia. Annokset olivat reilun kokoisia ja se mistä yllätyimme, TODELLA HYVIÄ!! Voimme siis ainakin näitä annoksia suositella huoletta. Täyte yhdistelmät olivat hyviä. Todella maittavat. Annoksien suurimmat erot olivat isännän pihvi ja minun possu suikaleet. 

Ja se mitä päällimmäiseksi jäi mieleen, että pitkästä aikaa todella positiivinen ravintolakokemus..  Halpa, täyttävä, hyvä palvelu ja kun nyt ei mitään hienostopaikkaa edes etsitty, tämä sopi meidän tyyliin. 

Mutta näillä mauilla, matkakuume sen kuin kasvaa kasvamistaan. Ja nälkä päästä maistelemaan Kreikanmaan herkkuja on KOVA. Joten laukut täyteen kamaa, passi kouraan, hammasharja taskuun, muutaman kolikkoa mukaan ja se olis LETS GO!!

                                                                                                                                                                              SEE YA!

Ps.
There is always hope, as long as we have food!

I love Porvoo

Porvoossa on jotain taikaa jota olen aina rakastanut.

 

Eikä Porvoon hehku katoa, vaikka vuodesta toiseen siellä käynkin. Rakastan pieniä kahviloita ja vanhaa kaupunkia. Pieniä liikkeitä. Kauniita maisemia. Ja sitä, että aina keksii jotain uutta nähtävää Porvoossa.

Jo pienenä Porvoo tuli tutuksi, joka kesäisillä moottoripyöräretkillä. Työelämässä Porvoo tuli tutuksi hotellielämän ja jokiristeilyjen muodossa. Ja vapaa-ajalla Porvoo on tullut tutuksi ”käsi-kädessä” kävelyretkien muodossa.

Ja vielä paljon on näkemättä.. Niin paljon Porvoota, että ihan surettaa. Eniten surettaa klovharun saari, Tove Janssonin kesäpaikka, johon heinä-elokuun aikana tehtiin turistiretkiä. Suurena muumi-fanina, olen myös seurannut Tove Jansson 100-vuotis juhlavuoden tapahtumia ja kirjoituksia. Ja muistoksi Porvoo retkeltä kassiin pääsi mamma ja pappa, jääkaappimagneetti.

Porvoosta on nostettava kaksi must paikkaa, Porvoon Paahtimo ja Brunbergin suklaa. Ja kyllä, Paahtimossa kävimme ja suklaata hamstrasimme Brunbergin tehtaalta. Pidän Porvoon Paahtimon kahvilasta ja ulkoterassista/laivasta jonne voi kauniina kesäpäivänä mennä nauttimaan kahvinsa. Muistakaa ottaa terassin suupielestä lehti, roikkuu seinällä. Ja koti tuliaisiksi voi ostaa paahtimon ihania makukahveja, mm. tiramisu. 

Me Isännän kanssa kävimme ensi töiksemme Porvooseen tultua, kahvittelemassa Paahtimossa. Minä valitsin voicroissantin, Isäntä mansikkajuustokakun. Croissant todella hyvä!! Ja kahvi vahvaa!! Isännän juustokakku ei odotuksia täyttänyt ja kotona saa kuulemma taas parempaa.  Mutta tunnelma kiva, palvelu hyvä ja ulkona oli ihana istuskella. Päivä alkaa hyvin.

Kierreltyämme pitkin vanhaa kaupunkia, porvoon kirkkoa, toria ja rantakatua, otimme auton alle ja matkasimme brunbergin tehtaalle. Isännälle aivan uusi paikka. Minulle jo entuudestaan tuttu. Pieni liike, tutut karkkivalikoimat, maistelurasiat ja tarjouksia. Ja niihin tarjouksiin mekin sorruimme ja laatikollinen herkkuja kotiin tuotiin. Ja nyt kai pitää tunnustaa, että niitä herkkuja ei ole enään YHTÄKÄÄN jäljellä!! Onko vika sitten liian hyvissä makeisissa, liian ahneissa syöjissä vai missä??

Tuliaisista, mukaan tuli myös viisi litraa mansikoita. Joten ensi talvena saadaan muistella Porvoon hellettä ja maistella Porvoon mansikoita. Mutta parhaiten tästä kaikesta kertoo kuvat...

Joko rakastuit?

Ps. 
There is always hope, as long as we have food!

Something new?

Miksi aina tarvitaan jotain uutta, että jaksaa innostua?       

    

Jo uudet vaatteet saavat olon tuntumaan ihmeelliseltä. Ja lomalta palatessa, työpaikan tavaroiden järjestys uuteen uskoon, saa innostumaan työhön. Tai valmiin puutarhan muokkaaminen ja uuden kasvin istutus, kylläpäs näyttää hyvältä.

Sama taitaa olla ruuanlaiton ja leipomisen kanssa. Uudet reseptit ja hauskat ideat saavat sormet syyhyämään ja kokeilemaan pitää yleensä päästä heti. Uusimmat keittokirjat pitää heti selata läpi. Ja uudet maut, maistuvat ensimmäisellä kertaa AINA parhailta. Mitä tekisimmekään, jos liikaa rutinoituisimme eikä elämään mahtuisi mitään uutta?

Itse tykkään tehdä uutta. Saatan helpolla aloittaa uuden koulun, harrastuksen tai vaikkapa hankkia lisätyön. Into pinkeänä alan hommiin, ja joskus se karu totuus tulee.. Eikä kaikki suju ihan putkeen. Sama homma ruuanlaiton kanssa. Vesi kielellä odottaa ”mahtavaa” makuelämystä ja joskus vaan pakolla käy niin että joutuu pettymään. Toki kaikella on myös vastakohtansa..  Joskus kun tylsistyneenä kokeilee jotain uutta, minkä nyt ei kovin erikoista pitäisi olla, yllättyykin positiivisesti ja huomaa luoneensa jotain yllättävän HYVÄÄ!! 

Positiivisesti sain yllättyä myös kesäloma suunnitelmieni kanssa. Kaikki mitä piti, tuli tehtyä. Ja paljon päälle!! Positiivisesti yllätyin, uimarannalla viihtymistäni.. Ehkä melkein parhaaksi loma muistoksi toiselta lomalta jää rantareissu. Yksin, rannalla.. Ei mikään kiire. Juuri sopiva keli. Hyvä kirja. Herkut.  Muutaman ihanaa viestiä Isännältä. Muuta en voinut toivoa.

Keittiön positiivisesti yllättänyt ruoka valmistui eräänä iltana. Kun kaupasta löytyi uusi kanapaketti. Kanapaketti mihin oli lisätty pekonia. HAH! Pitäisi olla hyvää, mutta takaraivossa on aina.. ”Mitenhän tämän kanssa nyt sitten on?” Kokeiluun päätyi ja ihan tylsästi paketin ohjeen mukaan valmistin kanat. Lisäksi keitin ja pannulla paistoin uusia perunoita ja parsakaalia. Yllätyin. Todella. Kanakastikkeen hyvästä mausta!! Koostumus ja ulkonäkö tosin ei ollut täysin sitä mitä odotin, mutta maku yllätti!! Myöskin suuri yllätys oli pannulla paistettu parsakaali, uusien perunoiden kanssa. Nam. Paljon parempaa kuin pelkkä peruna ja kaiken lisäksi PALJON terveellisempää ja pystyy luontevasti vähentämään annoksen perunan määrää. Suosittelen kokeilemaan. Vaikka alkuun itse hieman vierastin. Aivan turhaan.

Myöskin keittiön puolella saatiin meidän Isäntä yllättymään. Yllättymään positiivisesti. Sillä eräänä päivänä kuulin Isännän jupisevan jotain sen suuntaista, että ”puolukka on pilattu marja”.. Ja hieman ihmeissäni tästä olin. PILATTU? WHAT?

Eli puolukka ei nähtävästi kuulu meidän Isännän suosikkeihin.

Mutta sitä suuremmalla syyllä, sormeni syyhysivät tekemään puolukkapiirakkaa ja syöttämään sitä Isännälle. Siitä varma olin, ettei Isäntä maistamatta malta olla kun piirakka nenän eteen tuodaan. Oli se sitten suosikki piirakka tai ei. Ja niinhän siinä kävi. Isäntä tarttui piirakka syöttiin mukisematta. Ja JES, Isäntä yllättyi positiivisesti!! Eli taas jotain ”uutta”, meidän kahvipöytään. Ja taisi se Isäntä jälkikäteen myöntää, että ”ehkä se puolukka ei niin pilattu olekaan”.. Joten, tehtävä suoritettu!!

Ja taas saatiin pöytään jotain uutta.

Ps.
There is always hope, as long as we have food!