New chapter in my life

Aika on kulunut ja blogin päivitys on jäänyt, tietoisesti. Oman elämäntilanteen muuttuessa myös harrastukset ja perus rutiinit joutuvat kysymysmerkin alle. Suurin pohtimisen aihe on blogia koskien ollut YKSITYISYYS. Mitä olen valmis jakamaan kaiken kansan kanssa ja ehkäpä tällaisissa tilanteissa onkin hyvä laittaa ”jäähy” ja miettiä asiaa hieman pidemmän aikaa. 

Mitä sinä olisit valmis jakamaan koko maailman kanssa? 

Jo tästä pystyt arvaamaan että oma elämäntilanteeni on muuttunut.

Ei sillä että olisin ruuanlaiton lopettanut, saati sitten syömisen, e ei. Ei lähimainkaan! Ja etteikö intoa uusien ruokien kokeiluun olisi, kyllä on. Ja ettenkö edelleen arvioisi ruokia, kyllä, arvioin joka päivä. Joten voisi ajatella että blogin kannalta mitään mullistavaa ei olisi tapahtunut. 

”Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen ovi avautuu, mutta usein jäämme tuijottamaan sitä sulkeutunutta ovea niin pitkään ja niin pettyneinä, että emme näe niitä ovia, jotka avautuivat meille.”- Alexander Graham Bell

Ja nyt on se hetki että on aika avata uusi ovi, uusi luku kirjassa ja blogi, se saa sopeutua tähän. Sillä kohta Emännällä on uusi keittiö, uusi koti ja uudet ruokahaasteet joita pääsee kokeilemaan.

”Tee mitä voit, sillä mitä sinulla on, siellä missä olet.” - Theodore Roosevelt

Ja vaikka elämä muuttuu ja kaiken pyörteen keskellä sitä kysyy itseltään, missä olen ja mihin menen, tiedän sen että kaikkea ei tarvitse jättää. Vaan kaikkea voi myös jatkaa siellä missä on. Ja valaistakseni asiaa tarkemmin, Emännällä ja Isännällä on kohta eri osoitteet ja omat kodit, muttei se suinkaan tarkoita, että Emäntä ja Isäntä ei jatkossakin jakaisi yhteisiä ruokahetkiä ja uusia makuja ja kokemuksia. Kyllä jakavat. Ehkä useammin Emännän keittiössä, mutta mistäs sitä tietää jos Isäntäkin innostuu kokkailemaan Emännälle. ;) Toivossa on hyvä elää.

 

Mutta jottei liian totiseksi ruveta, muistetaanpa se tärkein, eli RUOKA. Ja nyt tiedossa on uusin kokeiluni, jota Isäntäkin pääsi maistelemaan. PASTA. Jep, tein itse pastaa!! Ja ilman minkäännäköisiä pastakoneita tai apuvälineitä. Sakset, niitä tarvitsin. Inspiraatio tuli television ruokaohjelmasta, jossa niin helpon näköisesti valmistettiin herkullisen näköistä pastaa, alusta alkaen, niin pitihän sitä nyt kokeilla! Ja kaikille joille sama inspiraatio iskee, tiedoksenne. Tämä ei ollut vaikeaa, ei. Mutta aikaa vei jonkin verran ja ehkäpä helpommalla pääsee kun kävelee kauppaan ja ostaa valmista pastaa. Mutta suosittelen kyllä kokeilemaan itse tehtynäkin. 

Kaikkein tärkeintä tässä puuhassa oli taikinan koostumus, ja sekoitustekniikka. Jauhoista muodostettiin ”kulho”, jonka sisälle taikina valmistettiin, lisäten jauhoja reunoilta vähän kerrallaan. Katselin televisiosta taitavan Italialaisen naisen työtä ja mietin miten tämä on mahdollista, että jauhot todella pysyvät niin hyvin muodossa, mutta kyllä se oli. Hyvin toimi. 

Haastavinta hommassa oli saada taikina riittävän ohueksi ja kuivaksi, sillä vaikka Italialainen nainen televisiossa näytti helpon leikkuu taktiikan minun taikinalla se ei kyllä toiminut. Yrityksistä huolimatta. Ja turhautuneena leikkasin pastan saksilla, hieman miten sattui. Lopputulos toki jäi hieman rumaksi, mutta pasta tuli sentään valmiiksi.

Valmistin pastan kanssa tomaattipohjaisen, valkosipulilla maustetun jauhelihakastikkeen. Nams ja Slurps, IHANAA!! Ja vaikka pastani hieman mauttomaksi ja paksuksi jäikin, kastike pelasti tämän. Isäntä tosiaan myös tykästyi kastikkeeseen, että eipä siitä pastasta emännän bravuuria tainnut tulla, syötävää ja itse tehtyä, mutta samalla hieman paksua ja mautonta. 

Hieman niin kuin elämä, sen voi aina valmistaa uudelleen. On itsestään kiinni kuinka kaunista siitä tulee. Suolaa voi jokainen lisätä oman valinnan mukaan ja aina löytyy jotain hyvää jolla peittää pahan maun pois.

Life is what you make it.

Ps.
There is always hope, as long as we have food!