All good things come to an end

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin kuin myös loma. Kurjat kelit kyllä veivät osan tästä kesälomasta, ehkä juurikin sen fiiliksen. Mutta positiivinen puoli tässä oli se, että töihin paluu ei tuntunut yhtään niin kurjalta. Enkä edes aamu kiukku-potku-raivareita saanut, vaikka kello herätti 4.30 ja sama tulisi jatkumaan seuraavat muutaman päivää. Mutta, ihme ja kumma. Herääminen jopa tuntui helpolta. Ja töissäkin on jopa ajoissa. Eikö se kerro jotain? No, ainakin sen, että lomalla on saanut levättyä.

Loman viimeisinä päivinä piti jostain saada hieman lisää kesätunnelmaa ja mikäs sen kesäisempää kuin raparperi. Kesäkuun suosikki herkku. Lähetin Isännän oman pihan raparperipuskaan ja sieltä se takaisin kömpi, muutaman raparperinvarren kanssa. Toiveena raparperi piirakka, mutta emäntä oli ajatellut kiisseliä valmistaa. Ja niin siinä kävi. Kiisseli kiehumaan hellalle. 

Raparperin kanssa olen aina ollut hieman hankaluuksissa makeuden kanssa. Pidän raparperista, mutta tykkään lisätä siihen reilusti sokeria. Käytän myös raparperia usein mansikan seurana kiisseleissä ja piirakoissa. Tämän kesän ensimmäinen raparperikiisseli maistui omaan suuhun liiankin kirpsakalta. Isäntä ei valitellut, makuaisti tainnut mieheltä kadota? Tai hirmuinen kerros kermavaahtoa kadotti alleen kiisselin kirpeyden. Niin tai näin, seuraavaan kiisseliin laitan vielä hieman enemmän sokeria.  Vaikkei tämäkään pahaa ollut. 

Loman lopussa, saimme vielä yhden kauniin lomapäivän. Ja vietimme päivän Korkeasaaressa nauttien toistemme seurasta. Korkeasaari käynti oli oikeastaan ainoa lähestulkoon pakollinen lomakohde. Ja päivä ei olisi voinut olla parempi, keli aivan täydellinen reissulle. Sen tosin oli pistänyt merkille moni muukin. Tähän tilanteeseen kuitenkin sopii vanha sananlasku;

”Aikainen lintu madon nappaa”

Eikä meillä turhaan kellot aamulla soineet, sillä iltapäivän lähestyessä korkeasaaren lippujonot sen kuin pitenivät. Ja saaressa väkeä riitti. Mutta sopivan kelin ansiosta pääsimme todella myös seuraamaan eläimiä. Moni eläin on jäänyt yleensä näkemättä hyvien piilojen ansiosta, mutta nyt saimme kokea pettymyksen vain muutaman häkin kohdalla. Myös korkeasaaren uusimmat asukit, leijonanpennut ja merikotkan poikaset pääsimme näkemään. 

Emäntä vastasi retken eväs puolesta ja eväslaukkuun oli pakattu aamulla valmistettuja, lämpöisiä lihapasteijoita. Liha-riisi-muna täytteellä. Ja toki termari oli täynnä kahvia ja herkkuna lisäksi isoja vaahtokarkkeja. Isännän mieliksi hieman virvokkeitakin laukusta löytyi. 

Lihapasteijat olivat kyllä hyvä valinta. Täyttäviä ja hyviä. Helppo kuljettaa ja helppo syödä. Helppo myös valmistaa. Iso pellillinen syntyi pasteijoita hetkessä ja osa päätyi veljen vatsaan. Maistui kuulemma Veikalle. Ja meidän Isäntä nyt ylläri, ylläri olisi taas syönyt vaikka kaikki itse. Mutta liika on liikaa ja on se Isännällekkin raja johonkin laitettava. Mutta sen lisäksi että eväät maistuivat ja täyttivät hyvin, myös rahallisesti edullisempaa oli valmistaa eväät itse. Kauhistelin sämpylä hintoja Korkeasaaren lipunmyynnin yhteydessä olevassa kahvilassa, kun sämpylää ei alle kuuden euron kahvilasta osteta. Montahan sämpylää kuudella eurolla tekisin?? Täytyykin joskus kokeilla. 

 

Mutta tänäkin vuonna Korkeasaari tuli nähtyä.  Ja eväät jälleen kerran syötyä. Reissu oli mahtava! Ja todellinen loman huipennus, keleineen ja tunnelmineen. Korkeasaari ei ikinä petä.

Ja niin ei arkikaan, väkisin se aina tulee. Joko hitaasti tai nopeasti. Sitä ei pääse karkuun, kuin hetkeksi..

Joten ota arki vastaan, mutta muista ihanat kesämuistot.

.. eikä tässä vielä kaikki.

Ps.
There is always hope, as long as we have food!