Another year together

Pienistäkin asioista saa tehtyä juhlan arvoisia. 

Ja jos oikein ajattelee, elämä on pelkkää juhlaa. Ja jos kaikkeen tekisi valmistelut oikein kunnolla, saisi juhlavalmisteluja olla koko ajan tekemässä. Etenkin parisuhteessa. Ensin juhlitaan toisen nimipäiviä, sitten syntymäpäiviä, sitten tapaamispäivää, sitten yhdessäolo päivää, jonka jälkeen vuorossa on kihlajaispäivän juhlinta ja hääpäivä ja sitten vielä lasten syntymäpäivät ja äitienpäivät ja isienpäivät ja ja ja..

Toki liika juhlinta on liikaa, ja jotkin asiat ajan kanssa unohtuvat, niin kuin toisen nimipäivät, tai vaikkapa yhdessäolo päivä. Mutta ainakin vielä, meillä juhlittiin yhdessäolo päivää. Suomeksi, sitä päivää kun olemme Isännän kanssa virallisesti ruvenneet seurustelemaan, Isännän kielellä menneet jiftikseen.

Mieluiten juhlimme tekemällä jotain mukavaa yhdessä ja toki SYÖMÄLLÄ. Tänä vuonna teimme päiväretken Helsinkiin. Junalla matkustimme, Isäntä kun on kerran elämänsä aikana junassa ollut ja silloinkaan ei päässyt perille asti, niin yhdessä tämäkin onnistui. Isäntä malttoi kuin malttoikin odotella päätepysäkkiä.

Ja mainittakoon vielä, ettei tuo meidän Isäntä ikinä ollut metrossa myöskään käynyt, että pitihän se sinne metroonkin raahata, ihan vain kokemuksen vuoksi. 

Itselle tärkein ohjelma päivässä oli Hakaniementori. Se oikeastaan on pakollinen ohjelma, jos Helsinkiin päin on menossa. Hakaniementorin ihanat pienet myyntikojut, tunnelma, tuoksut ja ihanat torikahvilat houkuttelevat AINA. Ja kauppahalli oli myös ihana pyöriä läpi, niin kauniisti laitettuja ruokatuotteita. Mutta jos rehellisiä ollaan, se oikea ja todellinen syy torille menoon, on suosittu Kahvisiskot torikahvila. Josta olen oman työurani aloittanut, kauniina kesänä. Asuen Helsingissä, torin vieressä. Joka aamu alkoi toriteltan kasaamisella ja päivittäin vaihtuvan puuron keittämisellä. Jokainen päivä sain nauttia aamupalaksi kahvilan ihania tuotteita. 

IHANAA, TÄYDELLINEN KESÄTYÖ!

Mutta kehumisen arvoinen oli taas käynti Kahvisiskot torikahvilassa. Entinen suosikkini, juustocroisant tosin hieman petti, eikä enää niin taivaallista ollut, hyvää kuitenkin. Mutta ne LIHAPIIRAKAT. Voi luoja. Todella parhaita lihapiirakoita mitä olen ikinä syönyt. Oli ennen ja on edelleen. Näitä ostimme jopa yhden lisää, puoliksi söimme, oli NIIN HYVÄÄ. Suosittelen kokeilemaan jos Hakaniementorilla käy. 

Herkuttelun ja eri ruokatuotteiden tutkiskelun välissä ehdimme hieman shoppailla, käydä elokuvissa ja aussi baarissa. Aussi baari oli todella miellyttävä ja sieltä sai oikein maittavaa kermalikööriä. 

Ikäväkseni joudun kertomaan, että ruokailun kanssa jouduimme pettymään. Joskus niinkin käy ja palautelapuilla olisi ollut käyttöä. Valitsimme ruokaravintolaksi Memphis-ravintolan, kampin tuntumasta. Pidimme paikan tunnelmasta, ja ulkonäöllisesti ravintola oli miellyttävä. Palvelu oli hyvää, mutta ruoka, siinä petyimme. Ravintolan listan valikoima ei ollut kovin monipuolinen. Ja erityisruokavalioille listalla oli hyvin vähän vaihtoehtoja. Omien ruoka-aineallergioiden kanssa, yksi annos, oli minulle sopiva. Siitäkin oli osa annoksen sisällöstä pois jätettävä. Joten ainakin ruoka-aineallergiat on hyvä sopia etukäteen, tämän ravintolan kanssa. Jouduin tyytymään burger annokseen, Isäntä seurasi samalla linjalla. Ruoka ei ollut kovinkaan erikoista, sämpylät oli todella kuiviksi paahdettu. Hinta kuitenkin halpa ja annos oli riittävän iso. Isäntä kuvaili ruokaa, ”parempaa ruokaa kotona saa”, mutta viihdyimme kumpikin ravintolan tunnelmassa hyvin ja lähdimme pois hyväntuulisina, vaikka ruokaan petyimmekin. Ja nyt kun muistan, ravintolan juomat olivat todella kalliit, vaikka ruoka edullista olikin.

 

Väsyneinä, mutta onnellisina saavuimme junalla kotiasemalle. Isäntäkin siis jo toista kertaa oikean pysäkin löysi ja eipä se junailusta tuon reissun jälkeen ole valittanut. Uudestaankin kuulemma lähtisi. 

Mutta nyt on juhlittu vuosipäivää ja vietetty juhlat meidän tyylillä. Yhdistetty molemmille tärkeät asiat ja mikä tärkeintä, vietetty aikaa YHDESSÄ.

Mitähän ensi vuonna mahtaa tapahtua?

Ps.
There is always hope, as long as we have food!