perjantai 30. toukokuuta 2014

The day when everything got returned..


On hyviä päiviä ja on huonoja päiviä.

Tämä päivä on ollut hyvä.

Niin hyvä, että sitä piti oikein juhlia.

Olemme Isännän kanssa kulkeneet ympäri ämpäri koko päivän. Kaikki on mennyt nappiin, jos ei klo 16 yllättävää ruuhkaa lasketa..
Kuitenkin tärkeimpänä, saimme riesaksi muodostuneen imevän-höyrypuhdistimen vihdoin hoidettua pois ja päädyimme myyjän kanssa palautukseen. Jo siitä melkein tappelukin aikaan saatiin, kun huolto lähetti laitteen aina takaisin, ”ei vikaa”. Sinnikkyys kuitenkin palkittiin, ja kone todettiin huollon kanssa yhteistestauksella vialliseksi ja ettei laitteen taso vastaa odotuksiamme. PALAUTUS TEHTIIN. JES!

Muutenkin tuntuu, että kaikissa asioissa olemme onnistuneet palautus toimissamme.. Ennen kuin ehdimme edes tuotteita ostamaan. Isäntä tuossa vitsaili kirppis kierroksen lopussa, kun suurin osa tavaroista päätyi takaisin myyntiin, että:
”jos sitä ensi kerralla, tulisi sitten niin, että ottaisi jonkun valmiiksi täyttämän kärryn ja palauttaisi ne paikalleen – olisi reilusti nopeampaa, kun että kierretään ensin kaikki ja kerätään”

No, niin tai näin. Tehokkaita palauttajia kuitenkin olemme.
Ruokapuolella olemme oikein herkutelleet perusruuan parissa, ja Isännän lukuisten toiveiden takia, pöytään oli kannettu täysi vuoka lasagnea. Ja ei mitään pika lasagnea, vaan rakkaudella ja ajalla tehtyä kunnon lasagnea, jossa maku oli kyllä aivan IHANA!!  Nyt onnistui. Paras lasagne mitä olen tehnyt. Lasagnen kanssa herkuttelimme tomaatilla, mozzarellalla ja ruohosipulilla. Pöytään tupsahti myös Isännän ystävä, joka tokaisi ”Näin hyvää lasagnea en muista pitkään aikaan saaneeni” ja ”taitaa olla pakko ottaa hieman lisää, vaikkei nälkä enää olekaan”. Jippii, Jippii!! Isäntä kun nyt on kohta jo tottunut näihin meidän ”herkku makuihin”, on kiva saada välillä ulkopuolista arviota.  

Ainiin, mutta ne juhlat..

Täytyyhän höyrypesurin onnistunutta palautusta jotenkin juhlia ja Isännän odottama hetki koitti vihdoin, sillä tätä on odotettu..

Kun suunnittelin ja pauhasin Isännälle blogista, lupauduin blogiani ajatellen testaamaan myös drinkkejä, joissa Isäntä saisi TOTTAKAI olla koemaistajana.
Ja pelkkä ehdotus, ostetaanko tällaiset drinkkilasit, niin voidaan illalla tehdä drinkit, sai Isännän puolelta kannatusta, vaikka yleensä suurin osa ostamistani laseista on Isännän mielestä tilpehööriä..

Vaikeinta ehkä oli valita drinkki, mutta ehkä näin alkuun oli kiva aloittaa tutulla drinkillä, ja kokeiluun pääsi SEX ON THE BEACH. Ja toden totta, nyt täällä istutaan drinkit kädessä ja naapurin Isäntäkin drinkille kutsuttiin. Kyllä nyt on tyytyväisiä Isäntiä. Ja juomahan maistui hyvälle, oli oikean makuista!

Drinkkeilyn lisäksi, päätettiin jotain pientä suolaista laittaa ja kokeiluun pääsi, lapin rilla, tuore pizzapohja/wrap (maustettu lapinrieska), josta tehtiin pikkurullia. Täytteeksi käytimme valkosipuli-yrtti tuorejuustoa, kanaa ja rucolaa ja aijaaai…. UUSI SUOSIKKI ON LÖYTYNYT!! Himo tuli ja jäi, tätä kannattaa kokeilla. Hetkessä valmista, todella hyvää ja niin koukuttavaa. Sopi myös drinkkeilyyn. Lautanen hupeni äkkiä, ja näitä ei kyllä yli jäänyt.. Toinen samanlainen satsi olisi uponnut helpolla.  
 
Mutta hei,
Tätähän tämän pitää olla.. Silloin kun menee hyvin, nautitaan siitä!!
 
Kyllä sitä ehtii huonojakin päiviä suremaan,
joten..

Päivän viimeinen piriste, laatikko, mikä odottaa avaamista ja pursuaa uusia vaatteita jotka odottavat sovittamista..
Nyt on juomat juotu ja herkut ahmittu,

 Vieläkö pitäisi uusiin vaatteisiinkin mahtua??

Ps.
There is always hope, as long as we have food!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti