Summertime

Virallisesti voi varmaan jo todeta että kesä on alkanut. Ihmiset katoavat mökeille ja pois kaupungeista, grillit kaivetaan viimeistään nyt esiin ja kesäkukka kauppa käy kun ihmiset hamstraavat pihaan kauniita kukkasia. Posti tuo mukanaan läjän mainoksia pihanlaittoon liittyen ja grilliruoka tarjouksia. Huomaa yhä useammin löytävänsä itsenä kahvikuppi kädessä kuistilta.

Puhumattakaan kesäloma puheiden määrästä, itsekkin tähän syyllistyen.  Päiviä lasketaan ja lomaa odotetaan, miten se tuntuukin joka vuosi, ”kyllä tulee tarpeeseen tänä vuonna”.

Kesä on tullut myös meille, vaikka emme mökille tai kesälomalle vielä olekaan siirtyneet. Meillä se tarkoittaa sitä että grilli on ahkerassa käytössä ja tänä kesänä saimme startattua pihaprojektin ja toden totta, ensimmäiset kesäkukat tontille on hankittu ja istutettu. Kädet on sotkettu multaan ja muutamat ”kauniit sanat” ovat ilmassa leijailleet, kun kaksi puutarhojen ”peukalo keskellä kämmentä” , yrittävät saada jotain tulosta aikaan. 

On se hassua, yhtäkkiä rahaa sysätään kukkiin, jotka ovat iloksi yhden kesän? Ihan kuin olisi ylimääräistäkin.. Ja toiset hääräävät mökeillään hikihatussa pihoja kunnostaen ja ahertaen, jotta mökki olisi kesää varten kunnossa. Jos sitä hetkeä koskaan tulee? Aina jotain laitettavaa on, vaikkei sitten perinteistä mökkiä omistaisikaan.. Oli se sitten vene, jossa kesä menee kierrellen ympäri suomen vesistöjä, tai asuntoauto jolla saadaan kilometrit kohdilleen kesän aikana, tai vaikkapa leirintäalue, osaako sitä ikinä vain olla ja rentoutua?

Tästä mieleeni tuleekin rakas Äitini, joka viikonloppuna on taas ahertanut mökin kimpussa, tosin ihan syystäkin. Sillä paikalle saatiin lehtikuvaaja, joka tuli tallentamaan nauhoilleen tämän mökin tunnelmaa, ja erästä tapaa rentoutua ja nauttia kesästä, Äitini omaa kesäpaikkaa.

Täällä Äidilleni rakkaassa paikassa vietimme myös äitienpäivää. Tosin hieman myöhässä, oman sairastumiseni takia, mutta vahinkoa ei käynyt.. Aloittamani voileipäkakku säilyi paremmin kuin hyvin pakkasessa. Olin siis ilmoittanut että tahdon Äitienpäivälahjaksi tehdä jotain herkkuja ja yhdessä Äidin kanssa päädyimme voileipäkakkuun. Ensimmäinen voileipäkakkuni oli siis Äidilleni tehty.

Voileipäkakkua suunnitellessa, varmaan kaikista vaikeinta ja hauskinta oli selailla uusia ideoita ja yrittää keksiä kakkuun koristelu, joka ei Äidilleni olisi entuudestaan tuttu, koska määrä mitä Äitini voileipäkakkuja on väsännyt, on suuri. Ja jos oikein ymmärsin, pääsin yllättämään!! JES!!

Kakun täytteeksi tein kaksi eri lihatäytettä. Kinkkutäytteen, jossa lisäksi oli creme fraiche paahdettu sipuli ja tuorekurkkusalaatti. Ja salamitäytteen jossa oli ruohosipulituorejuustoa ja paprikaa. Kostutuksen tein lihaliemellä. Kakun täytön jälkeen jouduin siis pakastamaan kakun viikon ajaksi. Josta käyttöpäivänä otin kakun sulamaan ja koristelin. Täytyy sanoa, että ainekin tällä tavalla kakku tuli ihanan tasaisesti kosteaksi ja maukkaaksi ja jatkossa voisin harkita tarkoituksella kakun pakastamista ennen käyttöä. Kakku oli todella mehevää ja hyvää!! 

Äitini kauhisteli kakun kokoa, mutta saikin huomata että seuraavana aamuna se oli kokonaan syöty ja ilmeisesti lisääkin olisi vielä mennyt. Eli täysi NAPAKYMPPI. JES. 

Jatkossa toki täytyy kiinnittää vielä lisähuomiota koristeluun, mutta näin ensimmäisellä kerralla, olin lopputulokseen tyytyväinen. Ja etenkin kun kaikille syöjille, voileipäkakku maistui HYVIN ja kehuja tuli, niin kyllä se maku kuitenkin voittaa ulkonäön.

Äitini valmisti meille mökkiruuan käydessämme, joten ei tarvinnut todellakaan tyhjin vatsoin kotiin ajella. Makkarapannun, pihviä, salaattia ja hyvää oli. Voileipäkakku vielä päälle ja ei ollut epäilystäkään, että nälkä olisi voinut tämän kaiken jälkeen jäädä.

Kyllä Äiti osaa.

On se vaan jännä juttu, kun ruoka maistuu niin hyvälle mökillä, tämäkin siis hyvä syy mökkeilyyn. Ja etenkin kun sen valmistaa vielä joku muu, kuin itse. Täyttä luksusta.

Mökkeilyä, piha kahvittelua, kukkien istutusta ja grillailua..

Sillä on lähtölaskenta aloitettu.

Ai mihin?

No, tietysti KESÄLOMAAN!

Ps.
There is always hope, as long as we have food!