lauantai 15. helmikuuta 2014

My Valentine’s Day



Ystävänpäivä on käsillä.. Moni ihmettelee miksi ystävänpäivää tarvitsee edes viettää, ystävänpäivähän on joka päivä? Minusta se kuitenkin on ihana juhla! Ja tuskin ystäviä tulee liian usein muistettua, eli meillä tätä juhlitaan.
 

Isännän kanssa vietimme ystävänpäivän erillään, kumpikin omien ystäviensä kanssa. Isäntä lätkäpelin merkeissä, ja minä shoppailemalla ja syömällä.  Toisaalta tuntui hassulta, kun emme yhdessä ystävänpäivää viettäneet, mutta tämä oli paljon parempi vaihtoehto. ;)


Hyvä ystävä on todella arvokas. Niitä ei ole montaa, mutta todellinen ystävä kulkee läpi elämän mukana.


Vaikka joskus riidellään – aina sovitaan

Vaikka joskus itketään – yhdessä myös nauretaan

Vaikka joskus juorutaan – salaisuutesi säilyy ystävällä.


Sain ystävältäni kortin, jossa lukee näin: ”Yksi hyvä ystävä, korvaa tuhat tuttavaa”, ja tämän todella allekirjoitan. Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulee, sen vaikeampi on luoda uusien ihmisten kanssa ystävyys tai edes kaverisuhteita. Suhteiden ylläpito vaatii todella aikaa ja joskus saattaa huomata, että ihminen ketä pitää ystävänään, ei sellainen olekkaan.. Pettymykset, lisäävät epävarmuutta .


Muistatko sinä hoitaa ystävyyssuhteitasi? Minä hoidan niitä paljon puhelimen ja internetin välityksellä. Saatan soittaa ystävälle päivittäin, mutta nähdä kerran-pari kuussa. Ja vaikka joskus emme näkisikään, emmekä soittaisi, ystävyyssuhde säilyy ja kun taas näemme, juttu jatkuu.. Ystävän kanssa on hyvä olla, tuttu ja turvallinen olo. Saa purnata ja purkaa, ilman että toinen on siitä moksiskaan. 


Ystävänpäivänä muistin ystävääni yhteisen ajan lisäksi, leipomalla mustikka-suklaa cookiesseja ja pienen lahjan ostin. Cookiesit eivät oikein onnistuneet.. :/ Ja suunnittelemani smarties karkit, jäi kaupasta löytymättä. Siitä syystä siis mustikat käyttöön. Kotona arvoin että kehtaakohan näitä edes antaa eteenpäin, maku ei mikään huippu ollut ja ulkonäkö vielä kamalampi, mutta uskoin että, ystävä ymmärtää ja antaa anteeksi pienet virheet. Ajatus tärkein! ;)


Mites ne sanonnat menee ”ystävykset kuin kaksi marjaa”.. Meillä, ”Ystävykset kuin kaksi pullaa” , eikä viitaten nyt ulkonäköömme. ;) Ystäväni nimittäin oli leiponut minulle SYDÄNPULLIA!! IHANAA!!


Leivoimme siis kumpikin toisillemme. Tästä sain myös ajatuksen ystävyydestä:


”Ystävyys on kuin hyvä pullataikina,
Se on pehmeä kuin vauvan pylly,
Se kestää vaivaamista,
Sen voi aina muotoilla uudelleen,
Mausteet vain parantavat sitä,
Ja se maistuu pirun hyvälle, joka kerta!”


Todellista ystävyyttämme kuvastaa myös hassu sattuma vaatekaupan puolella.. Ei unohdeta sitä! ;) Nopeasti kävelimme vaatekauppaan, joka oli sulkeutumassa 10 minuutin kuluttua. Farkku osaston katsastimme ja mitenkäs sattuikaan, kumpikin osti SAMANLAISET FARKUT !! Ihastuimme farkkujen hyvään materiaaliin ja mukavuuteen päällä (niin kuin ystävyytemme  - Hyvää materiaalia ja
tuntuu mukavalta).



Illasta söimme vielä yhdessä ja kävimme kuumimmat juorut ja salaisuutemme läpi ;)


Isäntää en kuitenkaan unohtanut, vaikka ystävän kanssa päivän vietinkin. Tahdoin tehdä Saran, ala Sara kirjasta karkkikakun ystävänpäivän kunniaksi. Isäntä sai tärkeässä roolissa päättä, minkä värisen kakun haluaisi. Valitsi mustan. Ja mustan kakun sai.
Kakku oli todella helppo tehdä ja nopeakin. 
 
Sara itse kirjoittaa:

 ”Tämä karkkiunelmaa muistuttava kakku on kaikkien herkkusuiden toiveiden täyttymys. Sen voi koristella iloisesti ja hauskasti mahdollisimman monia värejä käyttäen. Karkkikakku on oiva herkku lastenkutsuille,mutta sopii se toki muihinkin pirskeisiin”

Näihin pirskeisiin se sopi myös, makea ja hauska.  Koristelin kakun karkeilla mitä tarkasti valitsin cittarin irttis hyllystä. Etenkin pidin pyöreistä karkeista missä on hymy-,suru-, ja ihmetteleviä naamoja. Hauskat. 

Kakku sopii mielestäni todella hyvin lastenkutsuille ja rentoihin juhliin, pieneksi makeaksi. Kakku on täytetty valmiilla kinuskikastikkeella ja ranskankermalla, sopi mielestäni hyvin. Eikä kakku vaatinut ollenkaan kostutusta! Taikinaan lisätty appelsiinimehu oli JES juttu.


Lisäksi pöytään pääsi ystävän tekemät sydänpullat ja aikaisemmin tekemäni cookiesit. Loppu karkit laitoin myös tarjolle ja kahvia sai muumien rakkausmukista, teemaan sopivaa. 


Isännälle tein myös pienen lahjan.. Ostin kaksi musta-valko valokuvakehystä, joihin valitsin kuvat meistä, tärkeistä ja hyvistä hetkistä. Pieni lisä oli vielä LOVE suklaapatukka.  Tämä pieni lahja muistuttamaan siitä, miten tärkeä tuo isäntä on ja siitä miten ihania ja hyviä hetkiä olemme saaneet yhdessä viettää.


Isäntäkään ei minua ollut unohtanut.. Jo edellisviikolla hän yllätti ja pöydälle oli ilmestynyt kauan toivomani Saran Healthy kitchen kirja, ihana ylläri, ja ystävänpäivänä sain kukkia.


Kuitenkin, tärkeimpänä, MUISTAKAA YSTÄVÄÄ! Myös ilman ystävänpäivää. Se mitä annat ystävälle, saat sen moninkertaisena takaisin. Ilman hyvää ystävää, kenelle soitat kun olet allapäin? Kenelle kerrot ne salaisimmatkin salaisuudet? Ja kenelle kerrot elämäsi tärkeät käänteet?







YSTÄVÄ,


”Ystävä rakas, kuule tätä,

tekemättä jotain jätä.

Näytä arjen kiireelle kieltä

ja nauti rentoa mieltä.

Kääriydy lämpöön ja taikaan,

ja unohda talven kylmä aika!”

                                                                                                                                                 Ystävykset kuin kaksi pullaa..


Ps.
There is always hope, as long as we have food!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti